Hakalanrannan järjestyssäännöt

1. LUKU
ALUEEN TARKOITUS
      1 § Hakalanrannan karavaanarialue on tarkoitettu SF - Caravan ry:n sekä sen pohjoismaisten- ja eurooppalaisten sisarjärjestöjen jäsenten virkistys- ja vapaa-ajan käyttöön.
      2 § Lisäksi alueella voivat yöpyä vanhempiensa vaunuissa ja autoissa SF - Caravan Valkeakosken seutu ry:n jäsenten lapset perheineen. Yöpymisistä peritään normaali vuorokausihinta. (Päivitetty 26.6.2010 hallituksen kokouksen päätöksen mukaisesti)
2. LUKU
ALUEELLE SAAPUMINEN
      3 § Alue toimii osin itsepalveluperiaatteella. Saapuessasi ilmoittaudu toimin- nasta vastaaville henkilöille. Ellei näitä ole paikalla, huolehdi alueelle kirjoittautumisesi ilmoitustaululla osoitettuun paikkaan.
      4 § Osoita tarvittaessa jäsenyytesi jäsenkortilla.
      5 § Moottoriajoneuvolla liikkuminen alueella on sallittu vain suoraan sisääntulon ja oman leiriytymispaikan välillä.
      6 § Alueella on noudatettava annettuja nopeusrajoituksia sekä muita liikennemerkain annettuja määräyksiä.
      7 § Vierailijoiden tulisi jättää autonsa parkkipaikalle.
      8 § Vältä tarpeetonta häiriötä, jos saavut alueelle illalla tai lähdet aikaisin aamulla.
3. LUKU
LEIRIYTYMINEN
      9 § Noudata matkailuvaunun tai -auton sijoittamisessa alueisännän tms. ohjeita. Näiden poissa ollessa majoitu tätä tarkoitusta varten merkitylle paikalle.
      10 § Matkailuvaunujen / -autojen tai näiden etutelttojen/katosten etäisyyden tulee olla vähintään neljä (4) metriä. (sisM.n päätös)
      11 § Alueelle ei saa pystyttää irrallisia telttoja. Yöpyminen on sallittu ainoastaan matkailuvaunussa/-autossa.
4. LUKU
OLESKELU ALUEELLA
      12 § Tulenteko alueella on sallittu vain tätä tarkoitusta varten varatuilla paikoilla.
      13 § Kiinteät järjestelyt ja rakenteet matkailuvaunusi/-autosi ympärillä ovat kiellettyjä.
      14 § Kunnioita toisten toiveita saada olla rauhassa.
      15 § Ampuma-aseiden, vaarallisten teräaseiden sekä muiden häiritsevien ja vaarallisten esineiden tuominen alueelle on kielletty.
      16 § Noudata radion, television, musiikki-instrumenttien yms. käytössä varovaisuutta ja hienovaraisuutta koko vuorokauden ajan.
      17 § Huolehdi siitä, etteivät lastesi leikit häiritse toisia asukkaita.
      18 § Moottoriajoneuvon joutokäynti on kielletty. (ANA 5 §)
      19 § Lemmikkieläimet on pidettävä alueella kytkettyinä. Niitä ei saa myöskään viedä grillikatokseen, pesu- ja WC-tiloihin eikä muihinkaan yleisiin tiloihin.
      20 § Hiljaisuus alueella on klo: 23.00 - 7.00 (Hiljaisuus EI tarkoita normaalia puheääntä!)
5. LUKU
PUHTAUS JA SIISTEYS
      21 § Pidä käyttämäsi alue siistinä ja puhdista se huolellisesti lähtiessäsi alueelta.
      22 § Toimita erilaiset jätteet niille varattuihin jätesäkkeihin tai -astioihin.
      23 § Henkilökohtainen peseytyminen ja pyykinpesu on sallittu vain niitä varten varatuissa paikoissa.
6. LUKU
VASTUUKYSYMYKSET
      24 § Jokaisen velvollisuus on omalta osaltaan huolehtia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä.
      25 § Jokaisen on huolehdittava omasta omaisuudestaan.
      26 § Vahingon aiheuttaja on ensi sijassa velvollinen korvaamaan tapahtuneen vahingon. (Vahingonkorvauslaki)
      27 § Tutustu ilmoitustaululla oleviin pelastusohjeisiin.
      28 § Henkilö tai vaunukunta, joka ei noudata ohjeita, voidaan poistaa alueelta.
7. LUKU
LÄHTEMINEN ALUEELTA
      29 § Alueelta lähtiessäsi käyttämäsi paikka vapautuu seuraavan vierailijan käytettäväksi. Poikkeuksena on tilanne, jossa paikka vapautuu siirryttäessä työskentelemään yhdistyksen tehtäviin. (isäntäviikko, treffi-isäntä tms.)
8. LUKU
YLEISIÄ OHJEITA
      30 § Edellä esitetyn lisäksi jokaisen tulee noudattaa niitä ohjeita ja määräyksiä, jota ulkoilulaissa ja kunnallisissa järjestyssäännöissä on sekä lisäksi alueisännän antamia ohjeita.
      Valkeakoskella 12. päivänä syyskuuta 1995 SF-C Valkeakosken seutu ry:n hallitus