SF-Caravan Valkeakosken seutu ry:n jäsentiedote 1/2009

Kevättä kohti

Kuluva vuosi 2009 on yhdistyksemme kolmaskymmenes toimintavuosi. Onnea voimakkaalle kolmikymmenvuotiaalle. Vietämme juhlaa Ritvalan nuorisoseurantalolla 15.8.2009. Juhlavuoden saimme myös Hakalanrannan alueen pitkän vuokrasopimuksen ensimmäiseksi vuodeksi. Valkeakosken kaupunki vuokraa alueen karavaanareille aluesuunnitelmamme mukaisesti aluksi vuosi kerrallaan korkeintaan vuoteen 2013. Tänä aikana kaupunki vie kesken olevan kaavoituksen loppuun ja sen toteuduttua suunnitellusti vuokrasopimus tehdään vähintään viidentoista vuoden mittaiseksi. Hakalanranta on nyt n. 40 matkailuajoneuvon SFC-alue. Meidän tietomme ovat SF-Caravan ry:n Leirintäalueoppaassa ja toivomme kulkevia karavaanareita poikkeamaan alueella. Erityisesti toivomme oman yhdistyksemme väen löytävän Hakalanrantaan. Koska alueen koko on rajoitettu ja vieraspaikkoja tarvitaan, joudumme rajoittamaan kausipaikkojen myyntiä vuonna 2010 ja kausipaikan lunastaneet sitoutuvat isäntätehtäviin. Nyt meillä on pitkästä aikaa taas sellaista tulevaisuutta edessä, että voimme kehittää toimintaa sekä alueen kohentamisessa, että yhdistystoiminnan puolella.

Internet sivumme on uusittu maaliskuussa ja ne toimivat nyt entistä monipuolisempana tiedotuskanavana karavaanarimaailmaan

www.valkeakoskenkaravaanarit.net

Sivuilta löytyy myös kaikki tarvisemasi tieto toiminnastamme

Tervetuloa vuosikokoukseen

Jukka





Tapahtumakalenteri 2009

Siivoustalkoot 25.4.2009 Hakalanranta
Kevätkokous 6.5.2009 Kahvila Savariini, Valkeakoski
Helatreffit 29.-31.5.2009 Hakalanranta
Rantaongintakilpailut 19.6.2009 Hakalanranta
Yhdistyksen 30-vuotisjuhlat
(varsinainen juhla 15.8.2009)
14.-16.8.2009 Ritvalan nuorisoseurantalo / Hakalanranta
Rosvopaisti 11.-13.9.2009 Hakalanranta
Siivoustalkoot xx.10.2009 Hakalanranta
Syyskokous xx.11.2009 Kahvila Savariini, Valkeakoski
Pokkujoulut 5.12.2009 Hakalanranta


    VUOSIKOKOUSKUTSU

    SF-CARAVAN VALKEAKOSKEN SEUTU ry:n
    SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS (kevät)
    PIDETÄÄN KAHVILA SAVARIINISSA
    KESKIVIIKKONA 6.5.2009 ALKAEN KLO 19.00
    KÄSITELLÄÄN KEVÄTKOKOUKSELLE MÄÄRÄTYT
    VUOSIKOKOUS ASIAT
    KAHVITARJOILU

    Tervetuloa
    Hallitus